Edelleen Great Place to Work -sertifioitu työpaikka
Great Place to Work -tutkimuksessa selvitettiin yrityksemme työntekijäkokemusta, jotta osaamme keskittyä oikeisiin kehityskohteisiin.
Haluamme Kattokeskuksella rakentaa laadukkaitten kattojen lisäksi myös hyvää työpaikkaa, jossa työntekijämme viihtyvät ja heidän hyvinvoinnistaan pidetään hyvää huolta. Haluamme olla myös toimialamme halutuin työnantaja. Siksi meillä järjestettiin loppusyksystä 2022 Great Place To Workin®:n Trust Index ©-henkilöstötutkimus ja tällä kertaa tutkimus oli järjestyksessään yrityksellemme toinen. Tutkimuksen tavoitteena oli saada selkeä kokonaiskuva yrityskulttuurimme nykytilasta, jotta osaamme suunnata kehitystyön juuri oikeisiin asioihin.
Kyselyyn vastasi 86,6 % Kattokeskuksen henkilökunnasta ja 81 % vastaajista sanoo Kattokeskuksen olevan kokonaisuudessaan todella hyvä työpaikka! Vastauksista kumpusi kokemus vahvasta yhteisöllisyydestä ja työntekijöiden ylpeys työpaikastaan. Työntekijät tuntevat ylpeyttä myös tiiminsä saavutuksista. Kattokeskuksen johdon koetaan olevan uskottava ja sanansa mittainen sekä helposti lähestyttävä. Johto arvostaa henkilökuntaa ja tämän osaamista.
Tässä muutamia nostoja kyselyn tuloksista:
- 94 % on sitä mieltä, että Kattokeskuksella ihmisiä kohdellaan tasa-arvoisesti sukupuolesta riippumatta.
- 90 % on sitä mieltä, että voi olla Kattokeskuksella oma itsensä.
- 89 % kokee, että hänen työpanoksensa on tärkeä.
- 89 % kokee, että johto toimii Kattokeskuksen arvojen mukaisesti.
- 88 % kokee, että Kattokeskuksella annetaan paljon vastuuta.
Kehitettävääkin vielä riittää, mutta tulosten perusteella meillä on oikea suunta. Vuoden 2022 toimipisteillämme on perustettu työntekijöistä muodostuvat kulttuuriklubit, joiden tehtävänä on varmistaa, että Kattokeskuksen yrityskulttuuri kehittyy halutulla tavalla ja työntekijöiden ääni kuuluu sen kehittämisessä. Klubeilla on tärkeä tehtävä olla mukana rakentamassa entistäkin parempaa Kattokeskusta.
Poimimme tähän henkilökuntamme kyselyssä antamia avoimia palautteita:
”Loistava työyhteisö, tarvittavat välineet työskentelyyn ja luotettava johto.”
”Kattokeskuksella on todella pieni kynnys saada työntekijänä yhteys johtoon. Korkeinkin johtoporras tietää jokaisen työntekijän nimeltä ja he todella välittävät työntekijöistään.”
”Kaikki otetaan ryhmään mukaan ja huomioon. Tosi hyvät lähtökohdat ja työkalut menestykseen. Mukava työporukka ja huumorintäyteinen.”
”Hyvät työkaverit, pitkälle hiottu tuote jota on mukava myydä. Hyvät työkalut ja tilat töiden tekemiseen.”
Great Place to Work -sertinointi™ perustuu työntekijöidemme aitoihin kokemuksiin ja se on luotettava ja globaalisti arvostettu tunnustus erinomaisesta työntekijäkokemuksesta.
Tutustu avoimiin työpaikkoihimme