Hyppää sisältöön

Kulttuurityö näkyväksi

Kulttuurikäsikirja on nyt luettavissa.

Markkinointipäällikkö

Kalle Tuominen

6.2.2024

Toimiva yrityskulttuuri ei saa olla teoriaa, vaan sen tulee näkyä yrityksen arjessa ja vahvasti läpi koko organisaation. Yrityskulttuuri edistää yhteisymmärrystä, selkeyttää yrityksen tavoitteita ja parantaa organisaation tehokkuutta. Yrityskulttuuri on voimavara, joka vahvistaa työntekijöiden sitoutumista työhönsä ja työpaikkaansa ja parantaa työhyvinvointia.

Yrityskulttuuri näkyy myös ulospäin, sillä se heijastuu myös asiakaskokemukseen. Toimiva ja onnistunnut yrityskulttuuri auttaa meitä palvelemaan asiakkaitamme mahdollisimman hyvin ja pitämään asiakkaistamme hyvää huolta.

Keväällä 2023 aloitettu yrityskulttuurin kehitystyön yksi tärkeä virstanpylväs oli vuoden 2023 lopulla julkaistu Kattokeskuksen kulttuurikäsikirja. Painettu versio kulttuurikäsikirjasta jaetiin henkilökunnallemme joulukuussa ja siitä tehtiin myös sähköinen versio. Käsikirja on konkreettinen työkalu, jonka avulla voimme toimia yhtenäisesti halutun kulttuurin mukaisesti. Käsikirja auttaa meitä omalta osaltaan kohti vieläkin parempaa työympäristöä.

Kulttuurikäsikirja heijastaa arvojamme ja näkemystämme ja annamme sen luettavaksi myös potentiaalisille työntekijöillemme. Uskomme, että kulttuurikäsikirja auttaa meille työhön hakeutuvia ymmärtämään, millainen Kattokeskus on työnantajana ja millaisiin arvoihin sitoudumme. Samalla hakijat voivat punnita, kuinka hyvin heidän omat arvonsa ja odotuksensa kohtaavat Kattokeskuksen yrityskulttuurin.

Tutustu käsikirjaan tästä linkistä.

Search