Hyppää sisältöön

Nenäpäivä 2022

Tänä vuonna Kattokeskuksen henkilöstön tekemät hulvattomat Nenätemppu-videot kerryttävät Nenäpäivän keräyspottia.

28.10.2022

Nenäpäivää vietetään 11.11.2022 ja Kattokeskus on nyt Nenäpäivän kumppanina toista kertaa. Nenäpäivä on tunnettu brändi ja sen tekemällä hyväntekeväisyystyöllä on suuri merkitys tukea tarvitseville lapsille. Kampanjassa mukana oleminen auttaa meitä levittämään sanomaa auttamisen tärkeydestä ja merkityksestä samalla kun se virkistää myös omaa tekemistämme ja vahvistaa yhteisöllisyyttämme.

Lapsissa on tulevaisuus ja avun tarve on nyt valtava, joten Nenäpäivä-kampanja on huipputärkeällä asialla. Siksi meille oli tärkeää lähteä myös tänä vuonna mukaan auttamaan maailman kaikkein heikoimmassa asemassa olevia lapsia.

Tällä kertaa osallistumme kampanjaan oman henkilökuntamme itse tekemillä Nenätemppu-videoilla, joissa henkilöstömme hassuttelee ja pistää itsensä likoon. Tähtiesiintyjinä videoilla on myös työntekijöidemme perheenjäseniä.

Videoita julkaistaan Kattokeskuksen Instagramin Storiesissa ja kaikki videot ovat katsottavissa myös Kattokeskuksen Instagram-tilin kohokohdissa Nenäpäivä-otsikon alta.

Seuraa Kattokeskuksen Instagram-tiliä ja käy katsomassa, miten multitalenttia väkeä Kattokeskuksella onkaan! Muista siis tykätä videoista ja kannusta myös kavereitasi seuraamaan meitä ja tykkäämään videoista.

Hauska auttaa!

Lue lisää Nenäpäivä-kampanjasta tästä.

Search