Rintamamiestalon kattoremontti
Tiivistelmä
Sotien jälkeiseen asuntopulaan kehitettiin puurakenteinen, 1½-kerroksinen ja harjakattoinen omakotitalo, niin sanottu rintamamiestalo. Perinteisesti rintamamiestalon alakerrassa on eteinen, kaksi huonetta ja keittiö. Rintamamiestalon vintti on usein otettu asuinkäyttöön ja siellä on 2 päätyhuonetta. Taloihin rakennettiin yleensä myös kellarikerros, jonne myöhemmin saunatilat tyypillisesti sijoitettiin.
Rintamamiestaloissa peseytyminen, saunominen ja pyykinpesu suunniteltiin 50-luvulla hoituvaksi erillisessä ulkorakennuksessa. Yleisten elintapojen muutosten myötä rintamamiestalot altistuvat nykyään sisällä syntyvälle kosteudelle aiempaa enemmän, koska sisätiloissa tapahtuva veden kulutus on moninkertaistunut 1950-luvulta tultaessa. Tämä yhdessä yleensä puuttuvan höyrysulun ja huonon ilmanvaihdon kanssa, aiheuttaa sen, että kosteus pääsee nousemaan eristeiden läpi ylös ja tiivistyy vedeksi kattorakenteisiin.
Tuulettamaton vino yläpohjarakenne rintamamiestalojen kattojen ongelmana
Vinoon rakennettuja sisäkattoja on käytetty etenkin 50-luvulla rakennettujen rintamamiestalojen vinttikerrosten rakentamisessa. Tämä rakenne on luokiteltu Rakennustietosäätiön julkaisemassa Kuntotarkastus asuntokaupan yhteydessä -suoritusohjeessa (KH 90-00394) riskirakenteeksi, koska se aiheuttaa toimimattomana huomattavan riskin talon yläpohjan rakenteille.
Usein törmäämme tilanteisiin, joissa alun perin toimiva tuuletus on pilattu remontin yhteydessä tehdyllä lisälämmöneristyksellä tai vintin laajennuksella, joka tukkii koko yläpohjan tuuletuksen. Yläpohjan kunnolla ja toimivuudella saattaa olla huomattava vaikutus taloa myytäessä.
Kattorakenteiden toiminnan kannalta on tärkeää, että tuuletus toimii ja ilma kulkee koko matkan vapaasti räystäältä harjalle. Rintamamiestalojen kattorakenteiden tuuletusvälit ovat normaalisti vain n. 2 cm luokkaa. Liian pieni tuuletus yhdessä puuttuvan höyrysulun kanssa aiheuttavat sen, että sisäilmassa oleva kosteus pääsee tiivistymään ohuen eristeen läpi viileneviin kattorakenteisiin ja aiheuttaa niissä ajan kuluessa vaurioita.
Muita rintamamiestalojen kattojen ongelmia:
- Katemateriaalin käyttöikä tullut tiensä päähän
- Piipun, antennin ja viemärin tuuletusputken läpiviennit puutteellisia
- Kattoturvatuotteet puutteellisia
- Piipunhattu puuttuu
Miten korjata rintamamiestalon katto-ongelmat?
Kattoasiantuntijoidemme arvioiden perusteella suurin osa rintamamiestalojen kattorakenteista vaatii korjaamista. Kattorakenteiden tuuletusongelmaa voi yrittää korjata vaihtamalla eristeet nykyaikaisiin eristeisiin, jolloin ohuemmalla eristeellä päästään vähintään yhtä hyvään lämmöneristävyyteen kuin aiemmin, mutta tuuletusväli kasvaa.
Parhaiten ongelmat korjaantuvat kokonaisvaltaisella kattoremontilla, jonka yhteydessä kattorakennetta korotetaan tuuletuslaudalla ja valittu katemateriaali saa alleen hengittävän aluskatteen. Samalla myös korjaantuvat mahdolliset kattovuodot, joita eristyksen vaihtaminen ei korjaa. Toteutamme rintamamiestalon kattoremontin yli 25 vuoden kokemuksella ja avaimet käteen -periaatteella. Kun olet hyväksynyt kattoremonttitarjouksemme, sinulle jää vain kaksi tehtävää, siirtää auto remontti päivänä pois nosturiautomme tieltä ja maksaa lasku kattoremontin jälkeen.