Hyppää sisältöön

As. Oy Luoteisväylä 7

As. Oy Luoteisväylä 7 on kahden paritalon taloyhtiö Lauttasaaressa Helsingissä. Kattokeskus toteutti taloyhtiön toiseen paritaloon kattoremontin syksyllä 2020. 80-luvulla rakennetun talon alkuperäinen katemateriaali oli asbestia sisältävä mineriitti, joten vanha kate purettiin asbestipurkutyönä. Uudeksi katemateriaaliksi valikoitui kotimainen Ruukin Classic -peltikate. Remontin yhteydessä vaihdettiin kaikki yhdeksän kattoikkunaa uusiin Velux-kattoikkunoihin. Lisäksi myös katon sadevesijärjestelmät, kattoturvatuotteet ja poistoputket uusittiin.

 

Tuomas Talvitie asuu perheensä kanssa taloyhtiössä ja taustoittaa kattoremontin syitä: – Teetimme kattoremontin, koska katto alkoi olla hyvin vanha ja eikä välttämättä ollut niistä oikeista materiaaleista tehty. Sitä tutkittiin ja todettiin, että nyt on oikea aika tehdä se. Aiempi katto oli mineriittikatto ja nyt uusi katto on Ruukki Classic -peltikatto.

– Kattoremontti eteni erittäin sujuvasti, eikä ollut mitään valittamista. Remontti eteni todella nopeasti ja työmiehet olivat erittäin asiansa osaavia kavereita ja sen lisäksi vielä mukavia. Kattoremontin suhteen ei ollut minkäänlaisia epäilyksiä, koska tiedettiin, että saadaan ammattilaiset paikalle ja kaikki menikin erittäin sujuvasti.

Tuomas työskentelee urheilualan yrittäjänä ja tekee paljon töitä kotona ja kommentoi remontista syntyviä ääniä: – Kattoremontista ei ollut meille mitään harmia. Kaikki meni tosi jouhevasti ja remontista ei syntynyt isoja ääniä. Loppuun Tuomas lisää: – Kattoremontin lopputulos on erittäin komea, ehkä jopa hienompi mitä odotin.

Kattoremontit Helsingissä >

Search