Hyppää sisältöön

Kaarnatien katot kunnossa

Kuopion Kaarnatiellä on käynyt vilskettä viime vuosina. Kattokeskus on urakoinut tien kahdestakymmenestä talosta yhteentoista uudet katot, ja tyytyväisiä asiakkaita löytyy alueelta helposti.

kokemuksia kattokeskuksesta

Eläkkeelle ehtinyt pariskunta Pertti ja Anneli Junninen ovat tuoreimmat Kuopion Kaarnatien asukkaat, jotka ovat kääntyneet Kattokeskuksen puoleen kattoremontin tultua ajankohtaiseksi.

“Joulukuussa 1982 on tämän kurkihirren alle asetuttu ja täällä sitä on siitä asti oltu”, Anneli avaa Junnisen perheen historiaa Kaarnatiellä. “Alkuun oltiin isommalla porukalla kun meitä asui täällä viisi henkeä ja nyt on sitten oltu kahdestaan viimeiset parikymmentä vuotta.” Junnisen perheen historia Kaarnatiellä, samoin kuin talon katon elinikä, on pitkä: lähes päivälleen 36 vuotta.

Junnisten ja Kattokeskuksen tiet alkoivat risteämään sattuman kautta, kun pari kesää takaperin Kaarnatien varrella alkoi näkymään Kattokeskuksen reipasta työväkeä autoineen ja varusteineen. Uteliaisuus, samoin kuin orastava huoli oman katon kunnosta, heräsi.

“Kun ensimmäiset Kattokeskuksen autot tulivat tähän kadulle, alkoi kattoasiat meitäkin aika tavalla kiinnostamaan. Ensimmäisenä kiinnostuimme Kattokeskuksen laadukkaasta kalustosta. Pian huomasimme, että työporukat olivat rivakoita työssään ja heillä synkkasi keskenään todella hyvin.”

”Pian huomasimme, että työporukat olivat rivakoita työssään ja heillä synkkasi keskenään todella hyvin.”

Pihatöistä kattoremontin suunnitteluun

Kattokeskus urakoi Kuopiossa Kaarnatiellä tuolloin useammassa osoitteessa ja pihatöissä viihtyvät Junniset tulivat heti juttuun reippaiden työmiesten kanssa. Eräs juttutuokio jätti pariskunnalle miettimisen aihetta.

“Eräänä iltana puuhastelimme pihalla kun Kattokeskuksen auto ajoi pihaan. Autosta hyppäsi mukavan oloinen nuori mies ja esitteli itsensä Joeliksi. Joelin kanssa ruvettiin puhumaan kattoasioista, ja vaikka emme aktiivisesti olleet kattoremonttia miettineet, alkoi silloin ajatus katon remontoinnista muhimaan.”

Menneenä kesänä Junniset ottivat ajatuksen kattoremontista pois muhimasta ja päättivät teettää remontin. Katto oli vielä päällisin puolin ehjä, mutta Junniset eivät halunneet riskeerata rakkaan talonsa terveyttä. Kattovuodosta aiheutuvien kustannusten korkea hinta hirvitti ja ne haluttiin välttää uusimalla katto hyvissä ajoin. Urakka kilpailutettiin ja tarjouksia otettiin useilta yrityksiltä, mutta lopulta valinta oli helppo: Junniset halusivat Kattokeskuksen hoitamaan remontin alusta loppuun. Kattomateriaaliksi valittiin Ruukin tummanruskea Tiilikainen.

Kattokeskuksen toiminta herätti luottamusta

“Valitsimme Kattokeskuksen yksinkertaisesti siksi, että yrityksen toiminta ja työn jälki kotikadullamme oli ollut niin ammattimaisen näköistä ja nopeaa. Luotto Kattokeskukseen heräsi alunperin naapureiden remontteja seuratessa, mutta ‘sataselle’ luottamus meni viimeistään, kun oma remontti alkoi ja Kattokeskuksen pojat pääsivät katolle.”

Entisenä tiiminvetäjänä Anneliin teki vaikutuksen työporukan yhteishenki, jossa jokainen työntekijä tiesi mitä tekee.

“Tärkein syy siihen, miksi halusimme juuri Kattokeskuksen, oli henkilöstö. Myyntityö oli rehellistä, itse työ katolla eteni nopeasti ja jälki oli hyvää. Jätteet korjattiin pihalta sutjakkaasti ja lopuksi pojat puhalsivat vielä lehtipuhaltimilla roskat ja pölyt pois. Erittäin positiivinen kokemus, josta kerrotaan mieluusti eteenpäin.”

”Tärkein syy siihen, miksi halusimme juuri Kattokeskuksen, oli henkilöstö. Myyntityö oli rehellistä, itse työ katolla eteni nopeasti ja jälki oli hyvää.”

Turvallisuus etusijalla, yöunet tallella

Ennakoimalla kattoremontin kanssa Pertti ja Anneli saivat roppakaupalla turvaa ja levollisuutta arkeensa, kun jännittämisen katon kestämisestä saattoi huoletta lopettaa. Pertti tiivistää sen, mikä kattoremontissa on lopulta tärkeintä:

“Remontin jälkeen voimme nukkua yöt hyvin, kun ei kovallakaan vesisateella tarvitse miettiä, että mistä vesi tulee sisään.”

Tiedätkö, missä kunnossa sinun kattosi on? Tilaa maksuton katon kuntokartoitus!

Search