Hyppää sisältöön

Kiitettävästi sujunut projekti kartoituksesta viimeistelyyn asti

Heikkisten omakotitalo Lahen Hiekkanummessa sai tyylikkään ja näyttävän Ruukki Elite -teräskatteen.

Jouni ja Päivikki Heikkinen asuvat Lahen Hiekkanummessa. Heidän kotinsa on vuonna 1991 valmistunut kaksikerroksinen tiiliverhoiltu omakotitalo, jonka katon pinta-ala on 151 m2. Heikkisen perhe muutti taloon 23 vuotta sitten. Talon alkuperäinen vesikate Weckmanin muovipäällysteinen kattopelti oli vuosikymmenten ajan taistellut auringon paahdetta vastaan. Katon haalistunut väri ja hilseillyt pinta kertoi auringon saaneen voiton. Katto ei ollut enää kauneinta katseltavaa ja kosmeettinen haitta vaikutti koko talon yleisilmeeseen.

Kattokeskuksen kattoasiantuntija teki Heikkisten talossa maksuttoman katon kuntokartoituksen. Sen tulosten mukaan katon remontille ei olisi ollut kiirettä.

-”Tehtävää kuitenkin oli tiedossa, sillä taloa rakennettaessa kattopellit oli kiinnitetty naulaamalla ja tiivisteet olivat aikojen saatossa murtuneet. Edessä olisi ollut vähintään katon puhdistus ja pinnoittaminen ja naulojen vaihto ruuveihin”, Jouni kertoo. Niinpä Heikkiset halusivat Kattokeskukselta tarjouksen kattoremontista.

Kilpailutuskierroksen jälkeen Heikkiset valitsivat kattoremontin tekijäksi Kattokeskuksen.

-”Kattokeskuksen kattoasiantuntija oli erittäin mukava ja todella ammattitaitoinen. Hän antoi paljon tietoa katon kunnosta ja remontin eri työvaiheista. Tarjouksessa oli selkeästi listattu ja eritelty kaikki remonttiin kuuluvat työt. Saimme niin paljon infoa, ettei ollut kauheasti edes tarvetta lisäkysymyksille”, Jouni kiittelee. Remontin ajankohdaksi sovittiin elokuu 2022.


Kun remontti alkoi, kaikki työt sujuivat ripeästi ja jouhevasti. Ensin asennettiin turvakaiteet ja se työvaihe oli valmis päivässä. Säätilaa täytyi seurata, sillä Lahteen oli ennustettu reippaita sateita juuri sille päivälle, kun vanha vesikate olisi pitänyt purkaa. Ennusteet pitivät paikkansa ja purku siirrettiin päivällä.

-”Kattokeskuksen asentajilla työt sujuivat todella kiitettävästi. Vanhan katon purkaminen alkoi klo 9 ja uusi katto oli asennettu paikoilleen samana päivänä jo klo 14.30! Myös viimeistelytyöt eli reunapeltien ja lumiesteiden asennus ja lautojen maalaus sujui mallikkaasti eikä maalauksestakaan aiheutunut sotkuja.”

-”Kilpailutuksen jälkeen päätökseemme ei vaikuttanut niinkään hinta vaan kokonaisuus: asiakaspalvelu, tarjouksen selkeys, työn aikataulutus ja informaatio. Vanhan peltikaton tilalle valitsimme Ruukki Elite tumman ruskean sävyisenä. Värisävy on juuri oikea, lopputulos on hieno ja olemme erittäin tyytyväisiä niin katon ulkonäköön, asiakaspalveluun kuin koko kattoremonttiin. Suosittelemme ehdottomasti Kattokeskusta myös muille kattoremonttia harkitseville”, Heikkinen toteaa tyytyväisenä.

TUTUSTU LAHEN AVAJAISKAMPANJAAN

 

 

Search