Hyppää sisältöön

Ambulanssista katolle

Hoitoalan kokemus auttaa Hermannia erilaisten ihmisten kohtaamisessa kattoasiantuntijan työssä.

Työpaikat

Parasta työssäni on se onnistumisen tunne ja työkaverit sekä uusien ihmisten kohtaaminen, kertoo Kattokeskuksella kattoasiantuntijana työskentelevä Hermanni Kananen

Rullalautailua ja lumilautailua harrastava Hermanni Kananen työskentelee Jyväskylässä Keski-Suomen toimipisteellä, jossa hän aloitti kattoasiantuntijana elokuussa 2022. Tuolloin katon pinnoitehommia tehneen Hermannin Kattokeskukselle houkutteli Jyväskylän toimipisteeltä kattoasiantuntija Jeremias.

Hermanni kiinnostui Kattokeskuksesta sen tyylikkään brändin ansiosta. Hermanni oli myös kuullut Kattokeskuksen hyvästä työilmapiiristä ja hienosta työporukasta. Nämä kuulopuheet ovat osoittautuneet sittemmin paikkansapitäviksi.

Ennen kattoalaa ambulanssissa työskennellyt Hermanni on tottunut kohtaamaan erilaisia ihmisiä ja toimimaan heidän kanssaan. Siitä on apua myös monipuolisessa kattoasiantuntijan työssä, jossa asiakkaat kohdataan yleensä aina kasvokkain heidän kotonaan, vaikka sisälle ei mentäisikään. Asiakkaiden kanssa tulee puhuttua myös paljon puhelimessa.

Työn plussat ja miinukset

Työn hyvistä puolista kysyttäessä Hermanni listaa useitakin: ”Täällä on hyvä työilmapiiri, hyvät edut, hyvä palkkaus ja bonusmallit sekä myös vapaus aikatauluttaa oma viikko. Lisäksi yritys on terve. Parasta työssäni on se onnistumisen tunne ja työkaverit sekä uusien ihmisten kohtaaminen!”

”Välillä menee pitkäksi työpäivät ja jää vapaa-aika vähemmälle, mutta sekin on oikeastaan aikataulutuksesta ja itsestä kiinni. Mutta isompia miinuksia en kyllä keksi”, Hermanni toteaa työnsä miinuspuolista.

Hermannin motivaatiota pitävät yllä hänen työstään saama palaute ja työkaverit. ”Kyllähän se palkkakin motivoi myös”, Hermanni lisää. Motivaatio hänellä on kohdillaan, sillä Hermanni palkittiin Kattokeskuksen vuoden tulokas 2022 -palkinnolla myynnin kick offissa tammikuussa 2023. ”Tietenkin tuommoinen tunnustus työstä oli tosi mukava saada. Tulihan se vähän yllätyksenä, mutta kyllä niitä töitäkin on paljon tehty ja ilmeisesti asioitakin oikein”, Hermanni kommentoi saamaansa tunnustusta.

Sadesää ei Hermannia säikäytä – päinvastoin!

Kattoasiantuntijan työtehtäviin kuuluu asiakashankinta puhelimitse ja suoraan asiakkaan luona, omakotitalojen kattojen kuntotarkastukset, tarjousten tekeminen ja remonttien luovutukset. Hermannin työviikko alkaa viikkopalaverilla, jatkuu asiakashankinnalla ja päättyy yleensä asiakaskäynteihin sekä tarjousten tekemiseen. Viikon päätteeksi on hyvä tehdä yhteenveto viikon töistä ja tapahtumista. Seuraavan viikon työt kannattaa aikatauluttaa ja suunnitella hyvissä ajoin, niin seuraava viikko on sitten helpompi taas käynnistää.

Kattoasiantuntija tekee töitä käytännössä säällä kuin säällä. ”En paljon seuraile säätiedotuksia. Sadepäivinä on hyvä tarkastaa kattoja”, toteaa Hermanni suomalaisten lempiaiheesta ja jatkaa: ”Sateella katot näyttää hyvin vuotokohtansa, jos niitä sattuu olemaan.” Toista suomalaisille rakasta asiaa – nimittäin kahvia – Hermannin tulee juotua paljon. ”Ei mahahaavaa kuitenkaan ole vielä tullut eli hyvissä rajoissa”, Hermanni naurahtaa.

Uuden oppiminen on tärkeässä osassa Hermannin työssä: ”Olen oppinut tosi paljon uutta teknisesti katoista. Myös erilaisten ihmisten lukeminen ja heidän kanssaan toimiminen on kehittynyt, vaikka siitä on kokemusta jonkin verran hoitoalalta.”

Työn ja levon tasapaino

Hermannin myyntialueena on Keski-Suomi. Hänen tulee ajettua autolla 50–300 km päivässä. Hermannin sanoin: ”Aikamoista maakuntamatkailua”. Auton lisäksi puhelin on yksi tärkeä työkalu. Päivittäin puheluminuutteja kertyy helposti yhteensä tunnin verran.

Asiakaskäyntejä varten Hermannilla on autossaan kypärä, kaksi eri pituista mittaa, valjaat, hengityssuojaimia, porakonesetti, läppäri ja erilaisia papereita sekä kaikennäköisiä myyntityökaluja kuten esimerkiksi kattorakenteen pienoismalli. ”Ja kahden litran vesipullo. Niin ja talvisin lapio,”, Hermanni listaa.

Hermannin työajat rytmittyvät paljolti asiakkaiden aikataulujen mukaan, joten työajoissa täytyy joustaa. ”Teen töitä toisinaan myös iltaisin, mutta siihen vedän rajan, että viikonloput on vapaina. Pitää myös levätä”, Hermanni muistuttaa.

Rohkeesti mukaan!

Millainen tyyppi sitten kattoasiantuntijana voi pärjätä? ”Mielestäni tässä työssä pärjää sellainen persoona, joka osaa olla ihmisten kanssa eikä ujoile. Reilu, rehellinen ja huumorin omaava tyyppi menestyy. Pitää myös olla halu kehittyä ja taito kuunnella”, summaa Hermanni.

Kattoasiantuntijan työstä kiinnostuneelle Hermanni laittaa terveiset: ”Rohkeesti vaan kohti yläpohjia! Tässä työssä onnistuminen palkitaan, varsinkin meillä.”

Search