Ensimmäinen nainen
Tutustu Kattokeskuksen kattoasiantuntijan arkeen Johannan silmin. Hän aloitti ensimmäisenä naispuolisena myyjänä Nurmijärven toimipisteellämme vuonna 2018 ja on sittemmin sopeutunut loistavasti alalle, nauttien onnistumisista ja asiakkaiden luottamuksen rakentamisesta.
Johanna hakeutui kattoalalle Nurmijärven toimipisteellä myynnissä ja asennuksella työskentelevien ystäviensä ansiosta. Nämä ystävät olivat kertoneet Johannalle Kattokeskuksesta ja houkuttelivat Johannan mukaan kattoalan töihin.
”Päätin ottaa riskin ja kokeilla, miten homma minulta luonnistuu. Olin kyllä hieman yllättynyt, että olin ensimmäinen naispuolinen myyjä talossa”, muistelee Johanna Kattokeskus-uransa alkuaikoja ja jatkaa: ”Minut otettiin hyvin vastaan ja olihan mulla siinä vähän näyttämisen paikkakin, että pärjään.”
Hyvällä perehdytyksellä erinomainen pohja työhön
Silloinen myyntipäällikkö Timo perehdytti Johannan hyvin kattoasiantuntijan tehtäviin ja uskoi Johannan kykyihin. ”Kysyä sain aina, kun jokin asia minua mietitytti ja aina minulle myös vastattiin. Minulla oli miljoona kysymystä”, Johanna nauraa. Aluksi Timo ja Johanna kävivät yhdessä hankkimassa asiakkaita ja tekemässä katon kuntokartoituksia. Niistä Johanna sai itsevarmuutta omaan tekemiseensä. Ja heti ensimmäisellä viikolla itsenäisesti hankittu kauppa vahvisti itsevarmuutta entisestään.
Johanna on viihtynyt työssään erinomaisesti. ”Kattokeskus on luotettava työpaikka ja meillä on huikea työporukka täällä Nurmijärvellä. Yhteistyö ja yhteisöllisyys on tärkeää, kun teemme työtä paljolti yksin”, Johanna tiivistää. Myös työaikojen joustavuus, itseohjautuvuus ja ulkona työskentely ovat Johannan mieleen. ”Ja on laadukkaat tuotteet, joita myydä ja tukena vakaa työnantaja”, Johanna lisää.
”Kaikki tällainen yhteinen ja hauska tekeminen – olipa se sitten padelia, salibandya tai kartingia – parantaa yhteishenkeä ja se kyllä näkyy Nurmijärvellä tekemisessä”
Yhteinen tekeminen nostaa yhteishenkeä
Johanna oli järjestämässä kesällä 2022 Nurmijärven toimipisteen työntekijöille Kattokeskuksen 25-vuotisjuhlia. Järjestelytoimikunnassa oli Johannan lisäksi toinen myyjä sekä kaksi asennuksen työntekijää. Juhlijat suuntasivat ensin Porvoon kupeeseen ajamaan ulkokartingia, jonka voiton vei myyntipäällikkö Kärtsy. Kisan jälkeen bussikuljetus vei osallistujat Vuosaareen, josta oli vuokrattu juhlatila ja jossa ruoka odotti valmiina nälkäisiä moottoriurheilijoita. ”Kaikki tällainen yhteinen ja hauska tekeminen – olipa se sitten padelia, salibandya tai kartingia – parantaa yhteishenkeä ja se kyllä näkyy Nurmijärvellä tekemisessä”, Johanna kiittelee.
Suunnitelmallinen työ ja palauttava vapaa-aika tasapainottavat viikkoja
Johannan työviikot etenevät hioutuneen kaavan mukaan. Asiakashankinta ja niistä poikivat kattojen kuntokartoitukset ja tarjousten tekeminen ovat merkittävin osa kattoasiantuntijan työtä. Autoilua työpäivän aikana Johannalle kertyy keskimäärin 4 tuntia. Puheluitakin tulee ja menee päivittäin useamman tunnin edestä. ”Asiakkaiden lisäksi olen puhelimitse yhteyksissä myyntipäällikkö Kärtsyn kanssa ihan päivittäin. Samoin asennuksen työnjohtaja Aatun ja kattoasiantuntija Elmerin kanssa soitellaan joka päivä”, Johanna listaa. Johanna käy aina myymällään asennustyömailla ja varmistaa, että asennuksen ns. nokkamiehellä on kaikki tarvittava tieto kohteesta.
Johannan mielestä parasta kattoasiantuntijan työssä on onnistumiset ja luottamuksen rakentaminen asiakkaisiin. ”Miinuspuoli työssä on markkinoiden tämänhetkinen kova kilpailutilanne. Jos muita miinuksia on, niin ne on käännettävissä plussiksi”, huomauttaa Johanna.
Vapaa-aikana Johanna harrastaa liikuntaa ja touhuaa saksanpaimenkoira Daryan kanssa. Vaikka Johanna ei enää nykyisin tee enää niin paljon iltaisin töitä, voi työpäivä välillä venyä hyvinkin klo 19:ään asti. ”Asiakkaat on paremmin kotona kello 16:n jälkeen”, Johanna tarkentaa.
Perjantaisin Johanna soittaa vielä kaikki viikon aikana tapaamansa asiakkaat läpi. Viikonloput hän pyhittää levolle, ellei kesken ole kauppaa, joka tulee mahdollisesti viikonloppuna päätökseen. Sellaisissa tapauksissa Johanna tarkistaa sähköposteja ja vastaa työpuheluihin viikonloppunakin. ”Ja messuilla tulee myös oltua ja nehän ovat melkeinpä aina viikonloppuisin”, Johanna lisää.
Kattoasiantuntijan työstä haaveilevalle Johanna lähettää seuraavat terveiset: ”Tule rohkeasti kokeilemaan ja usko itseesi. Ei siitä voi tulla muuta, kuin hyvää.”