Hyppää sisältöön

Ensin kuntokartoitus, vasta sitten ratkaisuehdotus ja päätös

Artikkeli

Kun kotisi katon kunto tai ikä arveluttaa, ei hätää. Kattokeskuksen asiantuntija tulee tekemään ilmaisen kuntokartoituksen katollesi. Kartoituksessa tehdyistä havainnoista laaditaan käynnin yhteydessä kirjallinen raportti, jonka saat sähköpostilla tai paperille printattuna.

Kattokeskuksen Kuopion toimipisteen myyntipäällikkö Juuso Hattunen tietää, että suurimmat kattoremonttiin liittyvät huolenaiheet koskevat yleensä budjettia. Jos vintillä on ollut vuotoa tai puurakenteet ovat ehtineet edes osittain lahota, moni pelkää, että kattoremontin hinta karkaa käsistä.

– Tiedän tapauksia, joissa kotitalon vintillä ei ole käyty vuosiin, koska pelottaa, mitä sieltä löytyy, Hattunen sanoo.

Kuntokartoitus on ilmainen eikä sen tekeminen velvoita asiakasta mihinkään. Joskus käy myös niin, että katto on paremmassa kunnossa kuin asiakas on etukäteen pelännyt. Kuntokartoituksen tarkoitus on antaa vedenpitävää tietoa katon kunnosta. Loppu jää asiakkaan oman harkinnan varaan. Juuso Hattunen antaa esimerkkejä seikoista, joiden perusteella asukas voi myös itse alustavasti tutkia, onko katto perusteellisen remontin tarpeessa:

  • Jos puuhun on imeytynyt kosteutta, puurakenne on tummunut tai siihen on jopa muodostanut hometta
  • Jos aluskate puuttuu tai on osittain vaurioitunut
  • Eristeiden tummuminen on lähtökohtaisesti merkki kosteudesta tai alapuolisista ilmavuodoista
  • Läpiviennit, kuten savupiipun hormi, ovat useimmiten niitä paikkoja, joiden kautta kosteutta pääsee sisään. Tästä saattaa kertoa esimerkiksi se, että piipun pellitys on puutteellinen, revennyt tai sauma repsottaa

– Kyseessä on tällöin ’talon ientulehdus’. Jos ikenet vuotavat hampaita harjatessa, kannattaa varata aika hammastarkastukseen.

Tarpeiden mukaiset tarjoukset

Kuntoarvoinnissa Kattokeskuksen asiantuntija saapuu paikalle ja tutkii katon yläpuolisen vesikatteen, vesikourut, kattoturvatuotteet ja vintin sekä kaikki sen rakenteet ja eristeet. Mahdolliset ongelmakohdat kuvataan ja dokumentoidaan huolellisesti. Kuntoraportin pohjalta Kattokeskus tekee asiakkaalle tämän tarpeita vastaavan tarjouksen.

Kuntokartoitus on hyvä tehdä myös silloin, jos suunnitteilla on aurinkopaneelien asentaminen. Kun paneelit asennetaan ehjälle katolle, vältytään ikäviltä yllätyksiltä ja turhilta ja kalliilta töiltä, jos paneelit joudutaan purkamaan katon korjauksen tai jopa kattoremontin tieltä.

Jos kuntokartoituksessa selviää, että kokonaisvaltaiselle kattoremontille ei ole vielä tarvetta ja pienemmät huolto- ja korjaustoimenpiteet riittävät, Kattokeskuksen kattohuolto varmistaa kattosi ulkoasun, kunnon ja kestävyyden. Teemme huoltotöitä kaikentyyppisille katoille ja tiili- ja profiilipeltikatoille teemme myös korjaukset. Sadevesijärjestelmien remonteissa voi kääntyä Sadexin puoleen.

Hattunen muistuttaa, että kattoremontin saa helposti maksamaan enemmän kuin on ajatellut, jos mukaan mahduttaa paljon ei-välttämättömiä asioita.

– Me emme toimi niin, vaan teemme asiakkaalle tarjouksen, joka on hänen sen hetkisten etujensa mukainen.

– Kattokeskuksen arvojen mukaisesti emme suostu tekemään remontteja oikoen, vaan toteutamme sukupolvelta toiselle kestäviä pitkäaikaisia ratkaisuja.

On yksi asia, jota Hattunen suosittelee asiakkaan miettivän siinä vaiheessa, kun remontin sisältöä suunnitellaan: onko kiinteistöön suunnitteilla muita remontteja, joiden onnistunutta toteuttamista hyvin tehty kattoremontti voi edeltä käsin auttaa.

– Jos asiakas esimerkiksi kertoo, että on suunnitellut tulevaisuudessa lisäävänsä eristettä yläpohjaan, kannattaa jo kattoremontin yhteydessä asennuttaa tuulenohjainpahvit räystäille.

Tilaa maksuton katon kuntokartoitus

Search