Hyppää sisältöön

Huomioi nämä 3 asiaa kattoremontissa

Opas

Kattoremontin suunnittelijalle

Vanhan katon korjaus vai kokonaan uusi katto?

Joskus kattoremonttia voi siirtää tulevaisuuteen katon hyvällä huollolla. Monesti kuitenkaan ei ole järkevää esimerkiksi tehdä uutta katon pinnoitusta, joka ei useinkaan vaikuta katon vesitiiveyteen, vaan on enemmänkin ulkonäköseikka. Asiansa osaava kattoasiantuntija osaa opastaa teitä, voiko vanhan katon käyttöaikaa vielä pidentää vai kannattaako mieluummin tehdä kokonaan uusi vesikatto.

Niin tiili- kuin peltikattokin tarvitsee ennen pitkää saneerausta. Pääasiallinen remonttitarve koskee vanhempia kiinteistöjä, mutta uusissakin taloissa voi joskus olla korjattavaa.

Kattoremontin suunnittelu

Kun päätös kattoremontin teettämisestä on tehty, voi alkaa miettiä, millaisen uuden katon taloonsa haluaisi. On olemassa eri värisiä ja eri materiaalista valmistettuja kattoja. Joissakin tapauksissa on vain muutama vaihtoehto, joista valita, toisissa tapauksissa mahdollisuuksien kirjo on laajempi.

Katemateriaalin valintaan vaikuttaa katon kaltevuus ja kantavien rakenteiden mitoitus. Lisäksi joillakin alueilla on määritelty, minkä värinen ja mitä materiaalia katon tulee olla. Mikäli asuinkaava sen sallii, katemateriaalin vaihto toiseksi onnistuu suurimmassa osassa kiinteistöjä. Esimerkiksi vanhan tiilikaton vaihto peltikattoon onnistuu lähes aina, sillä pelti on kevyempää kuin tiili. Mikäli taas haluaisitte vaihtaa kevyemmästä materiaalista painavampaan, kattoasiantuntijan tulee selvittää, ovatko katon rakenteet tarpeeksi kestäviä.

Tarjousten vertailu

Mikäli saatte useammasta paikasta tarjouksen kattoremontista, kannattaa vertailla saamianne remonttitarjouksia kokonaisvaltaisesti. Hinnan lisäksi kannattaa vertailla myös tarjouksen sisältöä. Eri toimijoilta saatujen tarjousten sisältö vaihtelee, ja eri urakoitsijat käyttävät eri valmistajien materiaaleja. Katemateriaaleissa on eroja, joten kannattaa punnita ja vertailla myös materiaalien laatua.

Kattokeskus remontin tekijänä

Me Kattokeskuksella perustamme työntekomme ahkeruuteen ja luotettavuuteen. Asiakkaammekin ovat sen huomanneet, ja olemme saaneet hoidettavaksemme myös useita kesken jääneitä kattoremonttiurakoita.
Kattokeskuksen toimintamalliin kuuluvat avoimuuden ja rehellisyyden lisäksi oma, vakituisessa työsuhteessa oleva henkilöstö ja oma kalusto sekä nykyaikaiset toimitilat. Yhdessä ne takaavat asiakkaalle nopean ja laadukkaan remontin. Tekemämme kattoremontti kestää keskimäärin viisi päivää.
Meidän kauttamme saat kaiken kattoon liittyvän, kuten rännit, tikkaat, lumiesteet ja läpiviennit. Siivoamme työmaan, kun kattoremontti on tehty, ja kierrätämme vanhan katon materiaalit.

Kattoremontin jättäminen Kattokeskuksen ammattilaisille on huoleton vaihtoehto. Urakka tehdään luotettavasti, laadukkaasti ja sovitun aikataulun mukaisesti takuutyönä. Annamme työllemme 5 vuoden asennustakuun, ja valmistaja antaa katemateriaalille 30 – 50 vuoden takuun valitusta materiaalista riippuen.

Search