Katto kunnossa aurinkopaneelien alla
Aurinkopaneelit ovat yleistyneet ja tulevat olemaan jatkossa yhä enemmän mukana katon uusimisessa – eikä syyttä. Onhan aurinkoenergia uusiutuvaa ja päästötöntä ja sähkön epävakaiden hintojen aikana omalta katolta saatava energia pienentää mukavasti sähkölaskua. Moni huomioi myös talon arvonnousun, vaikka talon myynti ei juuri aurinkopaneeleiden hankintahetkellä olisikaan ajankohtainen.
Valtaosa yksityiseen käyttöön hankituista aurinkopaneeleista asennetaan nimenomaan rakennuksen katolle. Ja me jos ketkä tunnemme suomalaiset katot. Siksi haluamme palvella asiakkaitamme myös aurinkopaneeliasioissa. Asennamme aurinkopaneeleja sekä kattoremontin yhteydessä että myös sellaisiin kohteisiin, joka ei kattoremonttia kaipaa. Tärkeintä on, että katto on kunnossa aurinkopaneeleiden asennusta varten.
Katon kunto ratkaisee
Kattokeskuksen myyntijohtaja Janne Lehtola suosittelee, että vesikatto tarkistetaan aina ennen aurinkopaneelien asentamista. ”Aurinkopaneeleiden takuuajat ovat pitkät. Tuottotakuu on 25 vuotta, mutta aurinkopaneelien elinkaari on parhaimmillaan 30-40 vuotta. Siksi on fiksua, että katto pysyy paneelien alla hyväkuntoisena mahdollisimman pitkään.”
Kattokeskuksen maksuttomassa katon kuntokartoituksessa selviää, jos katolla, kattorakenteissa tai yläpohjassa on jotain, minkä vuoksi on järkevämpää tehdä kattoremontti ennen aurinkopaneelien asentamista. Jos kattoremontille ei ole tarvetta, on katto joka tapauksessa hyvä huoltaa ennen kuin paneelit sinne nostetaan ja kiinnitetään. Silloin kannattaa olla yhteydessä Kattokeskuksen kattohuoltoon”, Lehtola lisää.
” Asiakas voi olla varma, että emme asenna paneeleja katolle, joka vaatiikin pian kattoremontin. Kun katto on varmasti kunnossa, ei aurinkopaneelien asennuksen yhteydessä tai pian sen jälkeen tule ikäviä yllätyksiä ja katon korjaustarpeita. Kertaalleen asennettujen paneeleiden irroittaminen katon korjaamisen tieltä ja uudelleenasennus on aikaa vievää ja voi tulla kalliksi”, Lehtola summaa ja jatkaa: ”Jos katolta puuttuvat asianmukaiset kulkusillat, voimme asentaa ne kattoremontin tai aurinkopaneelien asentamisen yhteydessä. Asiakkaan on siten jatkossa vaivattomampi tarkistaa ja puhdistaa aurinkopaneeleja, kun kulkusillat helpottavat katolla liikkumista”.
Kattokeskukselta kaikki tarvittava oman aurinkosähkön tuotantoon
Aurinkopaneelien asennuttaminen Kattokeskuksella on asiakkaalle vaivaton ratkaisu. Palvelupakettimme pitää sisällään laitteiden lisäksi kaiken tarvittavan suunnittelusta käytönopastukseen. Me teemme myös ilmoituksen sähköverkkoyhtiölle. Asiakkaan tehtäväksi jää vain sähkön myyntisopimuksen tekeminen sähköyhtiön kanssa.
Asiantuntijamme tarkistaa aurinkopaneeleille energiantuotollisesti ihanteellisimman sijoituspaikan ja me hoidamme myös sähköasennuksiin liittyvät työt. Työn valmistuttua asiakkaamme saa kirjallisen ja kuvallisen dokumentin paneelien asennuksesta. Myönnämme työllemme 5 vuoden asennustakuun.
Aurinkopaneeleiden hankinta on tärkeä investointi tulevaan. Investoinnin rahoitus hoituu kauttamme ja voit maksaa aurinkopaneelit sinulle sopivissa kuukausierissä. Kannattaa myös hyödyntää kotitalousvähennys aurinkopaneelien asennustyön osuudesta.
Tutustu tarkemmin avaimet käteen -aurinkopaneelipalveluumme.
Tutustu myös aurinkopaneelien hankintaoppaaseen.