Kattokeskus on Tavelan kartanon hovihankkija

Tavelan kartanon juuret juontavat 1500-luvulle. Kartanon mailla on monenlaisia rakennuksia. Kattokeskus on uudistanut kattoja jo aiemminkin ja nyt oli vuorossa 1830-luvulta peräisin oleva kartanon päärakennus. ”Tällaisen historiallisen kohteen kunnostaminen vaatii kovaa ammattitaitoa ja ongelmanratkaisukykyä. Kattokeskus on osoittanut taitonsa jo aiemmissa kattoremonteissa, joten päärakennuksen katon uusimisen pystyi antamaan heille luottavaisin mielin”, kertoo kartanon omistaja Harri Oesch.

Harri Oeschin valintakriteerejä kattoremontin tekijälle ovat toimintavarmuus, työn ja materiaalien laatu sekä hiottu asennusprosessi, jossa jokaista vaihetta on harjoiteltu ja hiottu vuosien ajan. Myös vakituisten, omien työntekijöiden käyttäminen oli edellytyksenä. Työn ketjutus ja alihankinnat johtavat huonoon työn jälkeen koska tekijöiden ammattiylpeys puuttuu.
Päärakennuksessa oli mineriittikate, jonka purkaminen vaatii erityisosaamista ja lupien täytyy myös olla kunnossa. Nyt kartanon päärakennuksen kruununa on komea tiilikate, joka kestää huolettomasti vuosikymmeniä.

Harri Oeschia miellyttää Kattokeskuksen kokonaispalvelu. ”Kattokeskus ottaa huolekseen koko projektin suunnittelusta toteutukseen. He purkivat myös piiput ja muurasivat ne uudelleen sekä asensivat piipunhatut ja vielä naakkaverkotkin. Kokonaisvaltainen ote miellyttää”, sanoo Oesch. Kun vanhaa taloa kunnostaa, yllätyksiä tulee eteen. ”Kovan ammattitaidon tuoma ongelmanratkaisukyky on tärkeää historiallisen kohteen remontoinnissa. Kattokeskus selvisi tästäkin kunnialla. Kaikki kuului sovittuun hintaan eikä yllätyksiä tässäkään suhteessa tullut” Harri Oesch arvioi onnistumista.
Oman haasteensa kattoremontille toi vanha pihapiiri kasvustoineen. Koko työ piti hoitaa talon yhdeltä sivulta. Kattokeskuksen nosturiauto teki tästä mahdollisen. ”Piha jäi siistiin kuntoon remontin jälkeen”, ihailee Oesch. Vanhan talon erityispiirteitä tulee kunnioittaa. Esimerkiksi vanhat syöksytorvet jätettiin paikoilleen ja uudet vesikourut piti sovittaa näihin.

Työ jatkuu Tavelan kartanossa. ”Seuraavana vuorossa on vanha viljamakasiini”, suunnittelee Harri Oesch. ”Jos hinta saadaan viilattua kohdalleen, toteuttajana on Kattokeskus”, sanoo Oesch. Hän omistaa kiinteistöjä ympäri Suomen. Niidenkin katot tulevat vuorollaan käyttöikänsä päähään. ”Yhteistyö jatkuu Kattokeskuksen kanssa. Olemme rakentaneet toimivan yhteistyösuhteen ja kattoremontit voikin antaa heille luottavaisin mielin”, sanoo Harri Oesch.

As Oy Ahdinpuistossa kattoasiat kunnossa

Taloyhtiön kattoremontti

As Oy Ahdinpuistossa kattoasiat kunnossa

Taloyhtiössä oli alkuperäinen 50-luvun tiilikatto, jonka alustana oli umpilaudoitus ja huopa. Katon ikä lähestyi elinkaarensa päätä. Lisähaasteen remontille toi kattopinta-ala n. 2400 m2 ja talojen korkeus sekä talojen edessä olevat autotallit, jotka rajoittivat etupuolen kulkua.

Taloyhtiö päätti laittaa kattoasiat kuntoon ennen kuin olisi myöhäistä. Tampereen Talokeskus Oy:n rakennusinsinööri Kari Laakson tekemän työselityksen pohjalta isännöitsijä Ilkka Saarinen pyysi tarjouksia muutamalta alan ammattilaiselta. Kattokeskuksen kattoasiantuntija RI Kari Manninen tutustui kohteeseen ja tarjouspyynnön sisältöön huolellisesti ja muutamien tarkistuksien jälkeen Kari Manninen laski urakasta kokonaistarjouksen. Kattokeskus pyrkii aina tekemään kokonaistarjouksen ja näin ollen ottaa vastuun määristä ja koko katosta kokonaisvaltaisesti. On myös tärkeää, että budjetti pysyy hallinnassa.

Urakkaneuvottelun jälkeen Kattokeskus valittiin urakan toteuttajaksi. Kattokeskuksen toimintamalli ja kalusto sopivat erinomaisesti tällaisiin remontteihin. Kattokeskus oli jo aiemmin tehnyt naapuriyhtiön vastaavanlaisen kattoremontin, eli referenssi oli lähellä. Ennen kattoremontin alkua asukkaille tiedotettiin aikataulusta sekä toimitettiin turvallisuus- ja liikkumisohjeet. Tällä toimintamallilla varmistamme että asukkaiden päivittäiset toiminnot sujuvat esteettömästi ja turvallisesti. Urakkasopimuksen mukaan remontti aloitettiin toukokuun alussa.

Työt aloitettiin purkamalla vanhat tiilet ja ruoteet. Kattokeskuksen toimintamallissa purkujätteiden lajittelu tapahtuu jo työmaalla ja päivän aikana syntyneet jätteet viedään päivän päätteeksi pois, näin säästetään luontoa ja ympäristöä. Alushuovan, räystäslautojen ja ruoteiden asennuksen jälkeen katolle nostettiin uudeksi katemateriaaliksi valittu Kotimainen Monier Ormax tiili. Tiilien asentamisen jälkeen vuoroon pääsivät Kattokeskuksen peltimiehet. Kaikki peltiosat valmistettiin mittojen mukaan Kattokeskuksen peltipajalla. Mittojen mukaan valmistetut ja juuri tähän kohteeseen sopivat peltiosat ovat teknisesti toimivia ja pitkäikäisiä. Peltitöiden lisäksi lopuksi laitoimme sadevesikourut, syöksytorvet, lapetikkaat, lumiesteet ja kulkusillat. Asentamamme kattoturvatuotteet ovat katon värisiä. Koko urakan ajan työmaa pidettiin siistinä, mutta vielä lopuksi siivosimme viimeisetkin rippeet. Kattoremontti oli valmis luovutettavaksi sovitusti juhannukseksi. Luovutus sujui jouhevasti ilman moitteita. Yhdessä todettiin, että työmaa eteni nopeasti ja kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä koko remontin ajan kuin myös lopputulokseen. Kattokeskus tekee viimeisteltyjä ja pitkäikäisiä kattoja asiakasystävällisellä tavalla.

Taloyhtiön kattoremontti Kohteessa valvojana toimi Tampereen Talokeskus Oy:n Kari Laakso.

”Työn tekeminen ja organisointi oli asiallista projektin aikana. Kiinteistö oli koko remontin ajan asumis- ja liikekäytössä. Kattokeskus tiedotti kiinteistön käyttäjille hyvin töiden etenemisestä, mikä helpotti kiinteistön normaalia arkea. Työt tehtiin rivakasti ja ammattitaitoisesti. Tähän ja aikaisempiin kokemukseeni perustuen voin todeta, että mittavan kattoremontin tekeminen sujuu Kattokeskuksen kanssa moitteettomasti.”

Tampereen Talokeskus Oy, Kari Laakso

Sastamalassa kaikki hyvin

Kattoremontin toteuttajaksi valittiin yksimielisesti Hämeen Kattokeskus Oy

Sastamalassa kaikki hyvin

Kunnallispoliitikko Aatto Liukko-Sipin ja työnjohtaja Arto Koivulan perheiden asuttama paritalo sai uuden upean Ormax-tiilikaton.

Paritalo on kauttaaltaan remontoitu hyvään ja viihtyisään kuntoon. 2011 oli aika uusia tiilikatto, samalla alueella Kattokeskus on toteuttanut useita kohteita, tässäkin tapauksessa sysäyksen ja mielenkiinnon kattoremontille antoi samalla alueella olleet remontit. Aatto Liukko-Sipi oli seurannut Kattokeskuksen tekemiä remontteja ja oli laittanut merkille että Kattokeskuksella on kunnon välineet kattoremontin tekoon, kaikesta näki että homma on hanskassa.

Aatto Liukko-Sipi päätti ottaa yhteyttä Hämeen Kattokeskukseen. Kattokeskuksen kattoasiantuntija tuli kartoittamaan remontin laajuuden, samalla reissulla selvisi kattoremontin sisältö ja hinta. Kun naapuri oli kilpailuttanut 3 yritystä ja päätynyt Kattokeskukseen olivat Liukko-Sipi ja Koivula vakuuttuneita Kattokeskuksen hinta-laatusuhteesta. Kattoremontin toteuttajaksi valittiin yksimielisesti Hämeen Kattokeskus Oy.

Kattoasiantuntijan kanssa sovittu asennusaika piti kutinsa ja hommat alkoivat sovitusti, vanhat tiilet ja ruoteet purettiin sekä lajiteltiin suoraan niille kuuluviin lavoihin, samoin kourut ja räystäslaudat. Aluskatteeksi laitettiin hengittävä Divoroll, jonka päälle tehtiin ruodekehikko. Tämän jälkeen katto oikaistiin ja uusittiin räystäslaudat. Viimeisenä päästiin latomaan kauniin harmaat Ormaxin Protector kattotiilet. Piipunpellit ja päätyreunapellit tehtiin mittojen mukaan tähän kohteeseen sopiviksi, peltimiehet saapuivat viimeistelemään työn johon kuului reuna- ja piipunpeltien asennus sekä saumattomien sadevesikourujen, syöksyjen ja kattoturvatuotteiden asennus, lopuksi miehet siivosivat jälkensä.

Kattoremontin toteuttajaksi valittiin yksimielisesti Hämeen Kattokeskus OyAatto Liukko-Sipin aikaisempien remonttikokemuksien mukaan tässä oli harvinaista se, että kattoasiantuntijan lupaukset aikataulua myöten piti prikulleen paikkansa, asentajat olivat ystävällisiä ja keskittyivät hommaansa, heitä oli ilo katsella.

”Kyllä tätä toimintamallia ja työnjälkeä kelpaa suositella muillekin ja olenhan minä jo hankkinutkin teille lisää asiakkaita” toteaa Aatto Liukko-Sipi lopuksi.

Asiakkaat:Aatto Liukko-Sipi ja Arto Koivula